Heippa! Kulunut viikko on mennyt ohi ihan hujauksessa ja tekemistä on ollut paljon. Uusi-Seelantikin tuntuu jo kaukaiselta ajatukselta. Palataan silti vielä sinne ja vähän ajassa taaksepäin..
Aiemmassa postauksessa kirjoittelinkin Aucklandissa yllättäen alkaneesta koronavirus lockdownista, joka käytännössä sulki kaupungin, niin ettei saanut tehdä mitään mikä ei ollut välttämätöntä. Tää tarkoitti käytännössä sitä, että meidän viimeiset kaksi viikkoa Uudessa-Seelannissa hengailtiin hostellihuoneessa, lukuunottamatta kaupassakäyntiä, vähäistä ulkoilua ja take away-ruuan hakemista. Yllättävää kyllä, tuo aika kului aika nopeasti, vaikka kuvittelin, että aika matelisi kun ei ole tekemistä ja kotiinlähtö lähenee.
Lähdön päivänä fiilis oli aika hämmentynyt. Lähdettäisiin oikeasti Suomeen. Sitä oli odottanut jo tovin. Tilanteen outoutta lisäsi vielä se miten koronavirus näkyi lentokentällä – ihmisiä oli todella vähän, kaikki ravintolat ja kaupat kiinni ja ilmassa oli vähän hassu tunnelma. Lentomatkat sujui yllättävän hyvin, vaikka kaksi ekaa lentoa oli noin 11 tunnin mittaisia ja kärsin toisinaan aika pahasta lentopelosta. Lennot oli Singapore Airlinesilla, joka osoittautui erittäin hyväksi.
Uuden-Seelannin ja Singaporen lentokentät oli tosiaan aivan hiiren hiljaisia, lämpökamerat tarkkaili ihmisten lämpöä, kaupat ja ravintolat oli kiinni ja ihmisiä jaoiteltiin eri ryhmiin sen mukaan oliko jatkolentoja. Singaporessa lentokoneesta seuraavaan odotusaulaan saakka oli ainakin noin parikymmentä työntekijää ohjailemassa ja paimentamassa, että kukaan ei varmasti poikkea reitiltä ja että turvavälit pysyy kunnossa. Kaikki tämä oli vähän erikoista, mutta olin itse kyllä todella tyytyväinen siihen, miten matka Singapore Airlinesilla toimi kaikesta huolimatta. Euroopassa Kööpenhaminan lentokentällä huomasi selvästi eron edellisiin, kaikki ravintolat ja kaupat oli normaalisti auki eikä yhtä näyttäviä järjestelyitä ollut kuin mitä maailman toisella puolen nähtiin.
Suomeen päästessä saatiin huokaista helpotuksesta, mutta matkanteko jatkui silti vielä Helsingin kautta Tampereelle, jossa piti odotella muutama yö jetlagia parannellessa ennen omaan asuntoon pääsyä. Pieni lepo teki hyvää ennen muuttoa ja nyt paluusta viikkoa myöhemmin kotikin alkaa jo näyttää kodilta. Koti myös jo tuntuu kodilta, mutta silti mielessä käy vähän väliä, että eikö me oikeesti lähdetä tästä kohta pois. Tällä hetkellä vastaus on ehdottomasti ei. Kaiken reissaamisen jäljiltä asiat on ollut vähän hujan hajan, niin nyt on hyvä hetki pistää kaikki järjestykseen ja haalia ympäriinsä olevat tavarat säilytyksestä omaan kotiin.
Paluu arkeen koittaa todenteolla ensi viikolla, kun aloitan työt. Jännittää. Ja samaan aikaan oon innoissani. Vaikka töitä on tehty reissujenkin ajan, on silti ihan normaali arki Suomessa aika kaukainen ajatus, mutta samaan aikaan just siks se kuulostaa niin kivalta, paluu ihan perusasioihin ja arkeen. Vielä nautin viimeisistä vapaapäivistä, järjestän kotia ja nään perhettä ja ystäviä pitkästä aikaa. Ihanaa olla kotona.
Kotiin saapumiseen on aikaa alle kaksi viikkoa. On kiva lähteä pitkälle reissulle, luopua asunnosta ja viedä tavarat varastoon odottamaan, mutta takaisin palatessa onkin vähän enemmän järjestettävää, varsinkin jos ei ole asuntoa odottamassa. Suurin osa hoidettavista asioista tarvitsee tehdä jo ennen paluuta, onneksi lähes kaikki näistä onnistuu netin kautta. Tässä kotiinpaluun to do lista!
TO DO ennen paluuta
Osta lennot – check
Vuokraa asunto Suomesta – check
Vuokraa pakettiauto muuttoa varten
Yöpaikka ensimmäiselle yölle – check
Ilmoita Kelaan Suomeen saapumispäivä
Päivitä Suomen puhelinliittymä toimintaan
Tee osoitteenmuutos
Hanki kotivakuutus
Irtisano varasto – check
Tee sähkösopimus – check
TO DO Suomessa
Varaa junaliput Tampereelle
Nouda asunnon avaimet
Hae tavarat varastosta ja hoida muutto
Kotiudu ja palaa normaaliin arkeen 😀
Tämä kaikki on onneksi jo tuttua hommaa, tosin tällä kertaa verrattuna Espanjasta paluuseen haetaan kaikki tavarat varastosta ja muutetaan pysyvämpään asuntoon. Uudesta-Seelannista Suomeen matkustaessa ei enää tarvitse olla 14 vuorokauden karanteenissa, mikä helpottaa kaikkea huomattavasti. Vaikka karanteeni ei ole pakollinen, varmaan siitä huolimatta tulee välteltyä turhaa liikkumista jonkin verran.
Kaikkein parasta on se, että noin kahden ja puolen vuoden jälkeen, jonka aikana ollaan asuttu kahdeksassa eri asunnossa, kahdella eri farmilla, autossa sekä useissa hostelleissa, pääsee vihdoin asettumaan pidemmäksi aikaa. Vai pääsekö, mitköhän sitä seuraavaksi keksii…
Pitkästä aikaa täällä taas.. Mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana? Meidän viimeisen road tripin jälkeen palattiin tosiaan taas kerran Te Pukeen ja kiivipakkaamolle töihin. Tehtiin töitä noin kuukausi, kunnes tuli sellainen fiilis, että nyt riittää. Se kaikki oli jo niin nähty ja ilman autoa ei päästy vapaa-ajalla oikein mihinkään. Päätettiin repäistä ja lähteä kohti Aucklandia ja viettää viimeinen kuukausi kaupungissa. Nyt meillä Aucklandissa takana noin kaksi ja puoli viikkoa. Alkuun kesti hieman tottua siihen, ettei asutakaan enää omassa rauhassa vaan isossa hostellissa ja ulko-ovesta poistuessa ollaan heti kaupungin kiireisimmällä kadulla. Maalla oli niin ihanan rauhallista, mutta on kyllä kiva olla taas kaupungissa! Meidän aika on kulunut ihan vaan turistina ihmetellessä, museoissa pyörien, ulkona syöden, vähän shoppaillen, ulkoillen ja rentoutuen.
Ja kuinka jännittävää, nyt alkaa olemaan jo lähellä se päivä, että oikeesti palataan kotiin! Vaikka koronavirus aiheuttikin hässäkkää ja suunnitelmien muuttumista, saatiin meidän loppuajasta täällä vielä paljon irti, vaikka rehellisesti en ollutkaan kovin iloinen siitä että paluupäivä siirtyi kuukausilla. Alunperin piti palata kesäkuun alussa, eli matka venyi kolmella kokonaisella kuukaudella. Ne kolme kuukautta sisälsi hieman lisää työntekoa, mahdollisti parin viikon road tripin maan pohjoisimpaan osaan eli Northlandiin, kerettiin myös viettää tämä extra kuukausi Aucklandissa, jossa muuten olisi oltu vain reissun alussa alle viikon verran.
Ja miten onnistui lentojen ostaminen tähän katastrofaaliseen aikaan, jolloin lentoja on aivan murto-osa tarjolla? Olin seurannut Skyscannerista ja Momondosta lentoja jo pari kolme kuukautta, alkaen siitä kun piti vielä palata Fijin kautta kotiin. Kun lopulta tuli aika ostaa, ei riittänyt, että katsoo vain Skyscannerista tarjolla olevia lentoja, sillä se näytti monia lentoja, joita ei todellisuudessa edes mennyt. Moni lentoyhtiö oli perunut kansainväliset lennot kokonaan. Kaikki varteenotettavat lennot oli vielä tarkistettava lentoyhtiön sivulta – lentääkö kyseinen yhtiö oikeasti, mihin maihin, saako maassa vaihtaa jatkolennolle, tarvitsetko erityisluvan vaihtoa varten.. lennot oli maksuvaiheessa jo kolme kertaa, kun vahvistaessa tulikin ilmoitus, että hinta on noussut useita satasia tai että lentoa ei ole saatavilla. Kiva. Lopulta valittiin varmin vaihtoehto joka oli tarjolla, vaikka lentoajankohta meni hieman toivottua pidemmälle. No, ei ollut suuri yllätys että tämä lento peruuntui. Otettiin uudet aiemmalle päivämäärälle ja tämänkin lennon kellonaika vaihtui jo kertaalleen. Sormet ristissä, että tämä pitää! Ei todellakaan paras aika hankkia lentoja näin kaukaa matkustamiseen kun pitää tulla usealla lennolla monen maan kautta.
Ja saatiin me vielä todella yllättävä juonenkäänne tähän loppumatkaan. Lehdet uutisoi sitä, kuinka Uudessa-Seelannissa ei ollut lainkaan uusia koronavirus tartuntoja yli 100 päivään, jos ei lasketa hallitussa karanteenissa olevia joiden tartunnan lähde on selvillä. Luin tämän ilouutisen tiistaina päivällä. Tiistaina illalla alkoi yhtäkkiä puhelimet pirisemään kun kaikille tuli tiedote keskiviikkona alkavasta lockdownista Aucklandissa ja alert level 2 siirtymisestä muussa maassa. Siis mitä?!? Eihän täällä ollut uusia tapauksia! Selvisi, että jokin kokonainen perhe oli sairastunut Aucklanissa, tartunnan alkuperää ei tiedetä ja he on levittänyt sitten tartuntaa eteenpäin. Aluksi tätä piti kestää vain kolme vuorokautta, mutta äsken tulleen päätöksen mukaan Aucklandin alue pysyy lockdownissa seuraavat kaksi viikkoa. Tämä loppuu juuri sopivasti siihen päivään kun lennetään kotiin, tietty.. Toki harmittaa, että loppuaika menee hostellihuoneessa kököttäen, mutta kerettiin onneksi tekemään jo lähes kaikki tärkeimmät ennen tämän alkua. Saa sentään ulkoilla ja hakea takeaway ruokaa, ah pelastus! Lopulta tämä on kaikkien kannalta silti hyvä, ettei virus pääse leviämään enempää.
1. Mitä sanoisit jollekin, kuka ei ole ikinä matkustanut kotipaikkakuntansa ulkopuolelle? Tunnet varmasti kotikaupunkisi erittäin hyvin!
2. Mitä ikävöit eniten matkoilla ollessasi? Perhettä ja ystäviä varsinkin pitkillä matkoilla, koti-ikävä tulee yleensä viimeistään 6 kuukauden päästä. Muuten voisin helposti olla ulkomailla loputtomiin.
3. Kummassa on mielestäsi mukavempi nukkua, omassa vai hotellin sängyssä?Omassa sängyssä. Hotellin sängyssä ehkäpä nukkuu lomalla paremmat unet, mutta oma sänky on silti mukavin.
4. Kuinka monessa maassa olet käynyt? 17
5. Mitä säilytät aina repussasi tai laukussasi? Laukussa on aina peili ja huulirasvaa..
6. Kuinka montaa kieltä puhut? Kahta. Suomea ja Englantia. Toivottavasti tulevaisuudessa myös Espanjaa, kun vaan saisi aikaiseksi opiskella sitä, alkeet hallussa jo.
7. Suositko ennemmin matkustamista autolla, veneellä/laivalla vai lentokoneella? Autolla.
8. Kuka on mielenkiintoisin henkilö, jonka olet tavannut matkustaessasi? Snoop Dogg Los Angelesissa, päästiin esittäytymään ja ottamaan kuva hänen kanssa. Lisäksi mun host lapseni Bostonissa, heidän kanssa hengailu ja ajanvietto oli mielenkiintoista aikaa 🙂
9. Kuka on suosikki matkaseurasi? Poikaystävä.
10. Mikä on kaunein ranta jolla olet ollut?Liian vaikea valita, mutta varmaankin joku Uudessa-Seelannissa.
11. Mikä on tärkein asia, mitä matkustaminen on opettanut? Sen että pitää elää hetkessä (vaikka se on välillä vaikeeta) ja arvostaa kaikkea mitä on.
12. Mikä on paras matkamuisto, jonka olet ostanut? Tatuointini. Otan yleensä varsinkin pitkillä reissuilla tatuoinnin muistoksi. Viimeisimpänä käsivarteen otettu kukkatatuointi, jossa on Uuden-Seelannin luonnossa kasvavia kukkia. Ja äidille vien aina magneetin.
13. Mikä on unelma matkakohteesi? Joku kaukainen paratiisisaari, jossa ei ole paljoa ihmisiä.
14. Mikä on ensimmäinen asia jonka teet palattuasi matkalta kotiin? Puran tavarat. Vaikka sanoisin, että en pura, teen sen silti.
15. Mikä on pisin road trip jonka olet tehnyt? Noin 1,5 kuukautta, Uudessa Seelannissa autossa asuen.
16. Mikä on pisin lentomatka jolla olet ollut? Noin 11 tuntia, Hong Kongista Aucklandiin.
17. Mikä on suosikki kirjasi lukea pitkällä matkalla? Kiinnostavan henkilön elämäntarina. Viimeisimpänä kuuntelin äänikirjana Elon Muskin tarinan.
18. Mikä on viihdyttävin tarina kun olet eksynyt matkalla? Onneksi on Google Maps niin ei eksy liian pahasti 😀
19. Mikä on romanttisin paikka johon olet matkustanut? Ihana Friglianan pikkukylä Espanjassa.
20. Mitkä kolme tarpeellista asiaa pakkaat matkalle? Painetta tasaavat korvatulpat lennoille, pakkauskuutiot matkalaukkuun tai rinkkaan ja buranaa.
21. Mikä tuottaa sinulle adrenaliini piikin? Korkeat paikat. Vuoren kielekkeen huipulla olo, samalla tekee mieli kurkata alas ja samaan aikaan pelottaa niin hitosti.
22. Mikä on kallein matka jonka olet tehnyt? Kallein taitaa olla road trip USA:n länsirannikolla San Fransisco-Los Angeles-Las Vegas.
23. Mikä on edullisin matka jonka olet tehnyt? Päivä turistina Helsingissä!
24. Oletko asunut ulkomailla? Kyllä. USA:ssa, Espanjassa ja Uudessa-Seelannissa.
25. Mikä on suosikki ruokasi maailmalta? Sushi, tosin en ole syönyt sitä Japanissa.. Sellaista mitä olen syönyt paikanpäällä niin sanotaan tapakset Espanjassa.
26. Mikä on pisin matka jolle olet lähtenyt yksin? USA, kun lähdin Au pairiksi vuonna 2015.
27. Mikä on pelottavinta mitä sinulle on tapahtunut matkustaessa? USA:ssa asuessa tapahtui joku paha ammuskelu tai pommiuhka, jonka takia suositeltiin välttään liikkumista. Muistan, että oltiin lähdössä pian sen jälkeen New Yorkiin festareille kaverin kanssa ja silloin kyllä jännitti, että tapahtuukohan siellä jotain kun on iso tapahtuma. Muutenkin tollainen tilanne oli aika kuumottava.
28. Mitkä kappaleet on matka soittolistallasi? Tällä hetkellä Spotifyssa listalla aika sekalaisesti kaikkea Top Arabic Hiteistä Hardstyleen.
29. Mikä on suosikki lentoyhtiösi? Käytän milloin mitäkin enkä valitse lentoja yhtiön mukaan. Tähän asti paras yhtiö millä lentänyt on Qatar.
30. Mikä on paras Instagram kuvasi matkalta? Mahdoton vastata yhtä.. yleisesti parhaimpia kuvia luulen että kaikista omista matkakuvista on nyt viimeisimmät merimaisema kuvat, tässä muutama..
31. Mitä matkablogeja seuraat? Veera Bianca, Julia Toivola, Flip flop Wanderers ja Instagramissa monia. Jos tarvii jostain matkakohteesta kokemuksia, selailen kaikkia eri blogeja.
32. Mikä on paras Airbnb jossa olet yöpynyt? Espanjassa vuokrattiin Airbnb pariksi kuukaudeksi, se oli kiva, ihan normaali kaksio Torreviejassa.
33. Kuinka paljon laitat rahaa sivuun matkustamista varten? Alan säästämään yleensä kun selviää, että johkin lähtee. Mahdollisimman paljon, riippuu tilanteesta kuinka paljon on mahdollista laittaa sivuun.
34. Onko sinulla ystäviä maailmalla? On useita, joita voisi tavata heidän kotimaahan matkustaessani.
35. Kuinka usein matkustat? Viime vuosina enemmän, mutta yleensä ollut joku matka kerran tai kaksi vuodessa.
36. Mitä pakkaat aina matkalaukkuusi, menit mihin tahansa? Ei oo oikein mitään tällasia vakkareita.. sukkia nyt ainakin on aina mukana matkalla 😀
37. Mikä on kaunein eläin jonka olet nähnyt? Kaunein on varmaan hevonen. Mutta toisella tavalla kaunein jonka on nähnyt matkustaessa on valas, ne on aika mahtavia.
38. Onko joku tietty näkymä saanut sinut sanattomaksi? Ehdottomasti. Maisemat joita voisin katsella loputtomiin on meri tai järvi maisemat. Parhaita esimerkiksi Cape Reingan alue Uudessa-Seelannissa sekä näkymä Lake Pukakille ja vuorille sen takana, Californian High Way 1 varrella näkyneet maisemat.. myös New York Cityn näkeminen Rockefeller Centerin huipulta oli aika upea, kun Amerikasta oli haaveillut pitkään.
39. Missä toivoisit olevasi juuri nyt? Ihan oikeasti haluaisin olla Fijillä jollain autiolla rannalla, mutta nykyhetkessäkin on just nyt ihan hyvä olla.
40. Mikä on mielestäsi paras museo? Paras museo jossa käynyt on varmaan El Prado Madridissa, jossa oli maailman kuuluja tauluja. Se vaan oli super iso paikka, kannattaa varata monta tuntia aikaa!
41. Missä et ole vielä käynyt, mutta olet aina halunnut päästäsinne? Joku kaukainen paratiisisaari.
42. Mikä on paras hotelli jossa olet yöpynyt? Yleensä hotellin taso ei oo prioriteettina itselle matkaa varatessa. Otan ennemmin edullisen ihan normaalitasoisen majotuksen joka on käytännöllisellä sijainnilla. Paras on varmaan ollut joskus teininä iskän kanssa Turkissa ollut all inclusive hotelli 😀
43. Mikä on kamalin hotelli jossa olet yöpynyt? Balilla yhdellä Gilin saarista oltiin varattu hostelli yöksi. Kun päästiin paikalle, sanoin etten voi jäädä sinne, se oli ihan kamala 😀 Seinät oli maalattu kirkkailla väreillä ja kaikki oli inhottavaa. Mutta jos menisin sinne nyt, varmaan jäisin yöksi! Siihen aikaan en ollut yöpynyt kun yhdessä hostellissa aiemmin.
44. Oletko hypännyt laskuvarjohyppyä? En. Katselin kun poikaystävä hyppäsi, itsekin halusin vähän, mutten uskaltanut.
45. Oletko sukeltanut? En. Snorklannut kerran. Sukellus ei niin kiinnosta, mutta snorklaamaan haluan uudestaan.
46. Oletko koskaan lasketellut? Kyllä hiihtänyt ja lasketellut Suomessa. Mutta en moneen vuoteen. Laskettelu reissu Lappiin tai Eurooppaan olisi kiva!
47. Oletko ikinä kalliokiipeillyt? En, enkä kauheasti välitä mennä.
48. Mistä pidät eniten matkustamisessa? Siitä, että näkee mitä kaikkea maailmassa on, oppii ja ymmärtää eri kulttuureita..
49. Mistä pidät vähiten matkustamisessa? Lentokoneessa olo, perheestä ja ystävistä erossa olo, lentokentällä odottelu..
50. Mikä on rohkein asia jonka olet tehnyt? Lähdin yksin monen vuoden harkinnan jälkeen au pairiksi Amerikkaan.
Kun etsin netistä tietoa Working holiday viisumista kaksi vuotta sitten, se kuulosti ihan super hyvältä idealta – voi matkustaa Eurooppaa pidemmälle pitkäksi aikaa ja rahoittaa kaiken paikanpäällä töitä tehden. Ja super hyvä juttu se olikin! Kaiken kuvitteleminen etukäteen oli kuitenkin todella hankalaa ja kaivoin netistä kaikki mahdolliset tekstit, joissa kerrottiin kokemuksia täällä reissareille tarjolla olevista töistä ja mietin, että millaistakohan se todelisuudessa sitten on. Ajatus meni aina Australiaan, koska siitä oli kuullut maana enemmän, eikä itsellä ollut mitään tietoa Uudesta Seelannista. Sitä ajatteli, että ei se huonoinkaan työ täällä niin kamalaa voi olla ja että mihkähän hittoon sitä on ryhtymässä. Pahin pelko oli ettei saa töitä lainkaan.
Tässä postauksessa kerron tarkemmin omasta kokemuksesta hedelmäfarmilla työskentelystä Uudessa Seelannissa. Aiemmin kirjoittelin vuodestani USA:ssa au pairina, juttu löytyy täältä. Kannattaa käydä lukemassa myös Uuden Seelannin viisuminhakuprosessista ja muista paikanpäällä hoidettavista asioista, ennenkuin voi alka työntekoon, juttuun pääset tästä.
Aluksi…
Saavuttiin maahan kevään alussa, eli Uudessa Seelannissa tämä tarkoittaa syyskuuta. Ajoitus mietittiin niin, että kesää kohti mennessä on paremmin töitä tarjolla. Jo ennen saapumista oltiin otettu selvää työnhakusivustoista ja siitä, milloin ja millä alueilla mikäkin satokausi olisi. Farmeilta löytyy töitä täällä ihan ympärivuotisesti, eli kannattaa tutkia milloin on minkäkin hedelmän aika ja millä alueella mitäkin kasvaa. Hedelmäfarmien lisäksi töitä on paljon lehmä- ja lammastiloilla.
Hyviä sivustoja työnhakuun on PickAJob, Backpackerboard, Seek ja Facebookin ryhmät kuten ’Backpacker jobs New Zealand’. Mikäli on kiinnostunut tekemään työtä asuntoa ja ruokaa vastaan, kannattaa tsekata Wwoof, HelpX ja Trusted Housesitters. Kannattaa tehdä varuiksi myös CV ja katsoa netistä ohjeet sen tekoon, sillä se saa olla hieman yksinkertaisempi mitä on totuttu kotimaassa tekemään.
Meidän ensimmäinen työ oli kiivifarmilla ja työnkuvaan kuului monia tehtäviä, joita pitää tehdä siinä vaiheessa kun kiivit ovat vielä pienen pieniä ja vasta alkamassa kasvamaan.
Työtehtävät kiivifarmilla
Thinning – eli ohennus, jossa karsitaan kolmen ryppäistä kaksi sormenpään kokoista kiivin alkua pois, jotta jäljelle jäisi vain yksi, josta halutaan lopulta kiivi. Tämä työvaihe oli käytännössä helppo, mutta välillä todella turhauttava, kun nyppii useita tunteja satoja tai tuhansia sormenpäänkokoisia pallukoita ja tehtävä alue on useita hehtaareita. Toisaalta auringon paistaessa ja musiikin soidessa, oli se lepppoisaakin!
Tipping – eli sormenpäillä tai pihdeillä puristetaan uuden köynnöksen oksan nuppu lyttyyn, jotta oksa ei lähtisi kasvamaan. Edellisen tavoin hyvin yksinkertainen homma, haasteena oli korkealle kurottelu ja se, että on itse köynnöksen alla eikä nää kunnolla sen yläpuolelle.
Cain training/spinning – eli haluttujen uusien köynnöksen alkujen kieputtamista naruun, joka ohjasi oksan kasvamaan haluttuun suuntaan. Näistä tulisi uusia köynnöksen oksia seuraavalle vuodelle. Tämä työvaihe jää ikuisesti mieleen yhtenä karmivimmista työtehtävistä ikinä 😀 hetkittäin se oli ihan ok, mutta pään työntäminen oksien ja lehtien väliin, ylös kurkottelu ja korokkeen mukana raahaaminen oli raivostuttavaa. Siitäkin silti selvittiin.
Male pruning – eli miespuolisen köynnöskasvin oksien leikkaamista, jottei miespuolinen kasvi ei kasva liikaa.
Picking – Kun kesä alkaa olla lopuillaan, alkaa itse poimiminen. Tämä työ on erittäin selkeä ja tehdään tiimeissä. Saat suuren ”kopan”, joka tulee olkaimilla kiinni eteesi ja oman ryhmän kanssa edetään kiiviköynnösten alla, poimien aina kori täyteen, jonka jälkeen se tyhjennetään suureen laatikkoon. Eli ei muuta kuin pick, empty and repeat 😀 Farmilla on paljon hulinaa keräyksen aikaan, sillä paikalla on rekkoja hakemassa laatikoita, täysien suurien laatikoiden kuljettajia, kerääjiä, valvojia, trukkikuskeja ja vaikka mitä. Itsellä poimimisesta on kokemusta vain neljän päivän verran, mutta uskaltaisin veikata, että tämä olisi kaikista raskainta työtä pidemmänkin päälle vaikka kroppa vähän siihen tottuisikin. Poimimista tehdään sekä tunti-, että urakkapalkalla, riippuen kerätäänkö vihreää vai keltaista kiiviä. Työnkuva on selkeä, mutta vaatii tarkkuutta ja nopeutta. Kiivit ei saa pudota maahan eikä niitä saa jäädä liikaa poimimatta.
Flower picking – niin hauskalta kun tämä kuulostaakin, voi parin viikon mittaisella kiiviköynnöksen kukkien keräämisellä tehdä hyvät rahat! Kukat kerätään talteen, ja niistä valmistetaan pulveria, joilla voidaan pölyttää kiivitarhat mikäli mehiläiset ei ole tehneet työtään kunnolla. Kukista jauhetta valmistavat yritykset myy purkillista lopullista tuotetta tuhansilla euroilla. Purkillinen tosin vaatii monen farmin kukat.
Pruning – kun kiivit on kerätty ja talvi koittaa, on edessä taas iso homma eli pruning. Ennen varsinaista isoa työvaihetta tehdään joitain pienempiäkin työvaiheita, mutta itse päätyö on leikata kiiviköynnöksen vanhat oksat pois, joiden tilalle asetetaan sitten uudet, jotka oli esimerkiksi ”spinning” vaiheessa naruihin pyöritetyt oksat. Usein tätä tehdään urakkapalkalla.
Toisinaan työtehtävät saattaa olla vain turhien oksien repimistä, jo kasvaneiden huonojen kiivien pois nyppimistä tai vaikkapa lannoitteen levittämistä. Työtehtävät saattaa myös riippua siitä, tekeekö töitä suoraan kasvattajalle vai onko urakoijan listoilla, joka kiertää isommalla porukalla tekemässä monen tilan työt. Oman kokemuksen perusteella suosin suoraan tilan omistajalle työskentelyä. Se tuo selkeyttä ja saa työskennellä yhdessä paikassa. Usein silloin työntekijöitä on pienempi ryhmä.
Jos miettii thinningin ja poimimisen välillä, veikkaisin, että poimiminen on raskaampi työ. Poimimisessa toisaalta saattaa olla parempi mahdollisuus isompiin tileihin silloin, kun tehdään urakkapalkalla. Minimipalkka Uudessa Seelannissa on $18,90 tunnilta.
+/- Urakkapalkka, voi joko tienata reilusti tai jäädä alle minimipalkan
+/- Työtehtävät voi olla monipuolisia, mutta yhtä tehtävää saatetaan tehdä viikkoja
Kiivien lisäksi Uudessa Seelannissa kasvaa paljon omenoita, avokadoja, kirsikoita, tamarilloja, feijoaa, mandariineja, maissia ja vaikka ja mitä. Viinitiloilla töitä lötyy rypäleiden poimijana ja oluen ystävä voi suunnata vaikka humala farmille töihin!
Jokainen hedelmä vaatii varmasti hieman erilaisia työvaiheita. Myös se, missä mikäkin kasvaa, vaikuttaa työskentelytapoihin. Kirsikoita ja omenoita poimitaan tikkailla puusta, kiivit poimitaan pään yläpuolelta köynnöksestä ja viinirypäleet kasvaa noin vyötärön tasolla.
Millainen kokemus oli?
Lopulta työnsaanti kävi tosi nopeasti Facebookin kautta, kun haettiin hyvin yleistä farmityötä johon ei tarvitse aiempaa kokemusta ja joka työllistää paljon ihmisiä.
Haluttiin ehdottomasti kiivitilalle töihin, sillä se jotenkin tuntui kuuluvan Uudessa Seelannissa reppureissaamisen kokemukseen. Töitä tehtiin aina kun keli oli hyvä ja palkka oli lähes minimipalkka, mutta yleisesti työstä jäi hyvä fiilis, sekä hyvin rahaa säästöön kun keskittyi sen muutaman kuukauden työntekoon eikä kuluja ollut juurikaan. Työ on fyysistä, kokoajan pitää liikkua ja etenkin niska sekä selkä oli alkuun kovilla. Farmityön kiteyttää aika hyvin lause ”The work is not hard, but it’s hard work”.
Oma kokemus farmitöistä oli todella opettavainen. Oli kiva päästä tekemään fyysistä työtä ja näkemään ihan todellisuudessa mitä hedelmän kasvatus vaatii. Se oli oikeastaan mielenkiintoisempaa kun odotti. Hauskaa oli myös nähdä ja tutustua näihin itse kasvattajiin ja oppia heidän elämäntavasta. Myös se, että saa tehdä töitä ulkona oli erittäin mukavaa vaihtelua tietokoneen edessä istumiselle. Farmityössä kaikki paine ja odotukset oli poissa, mikä oli ihanan vaputtavaa. Toki pomo odottaa, että työn jälki on hyvä, mutta siellä köynnösten alla auringon paistaessa on stressi ja kiire poissa ajatuksista.
Ainakin kiivien parissa kuten varmaan monien muiden hedelmien tai vihannesten kanssa töitä on tarjolla vuoden ympäri. Oma työrupeama kesti tilalla kolme kuukautta ja pidän sitä aika maximi aikana, ainakin yhtäjaksoisesti. Uudesta Seelannista löytyy työpaikkoja reppureissaajille myös vaikka ravintoloissa, rakennustyömaalla, IT-alalla tai ihan missä vaan muissakin töissä, eli jos on kokemusta ja haluaa omalta alalta kansainvälistä kokemusta, on sekin mahdollista. Kannattaa lähteä avoimin mielin matkaan ja kokeilla työtä, jota ei muuten ehkä ikinä tekisi muuten. Välillä on kirottu ja oltu totaalisen poikki, mutta myös opittu ja koettu mahtavia onnistumisen hetkiä, päästetty aivot vapaalle ja unohdettu normaali arkirytmi, jossa maanantait on maanantaita ja viikonloppua odotetaan sunnuntaista saakka.
Toivotaan, että meidän poimimat tai pakkaamat kiivit ovat jo päätyneet Suomeen<3
Aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä noin pari viikkoa sitten, kun meidän työt loppui ja lähdettiin road tripille. Ja niin paljon on tapahtunut sen jälkeen. Torstaina 11.6. oli kauan odotettu ja lopulta myös haikea päivä, kun kolme kuukautta kestänyt tiukka kiivin pakkauskausi tuli päätökseen. Fiilis oli onnellinen, helpottunut ja samalla haikea. Vaikka työ ei ollutkaan mikään unelmatyö, jää silti aina ihmisiä kaipaamaan ja itse pakkaamokin tuli niin tutuksi ja kotoisaksi tässä ajassa. Päätettiin hyödyntää vielä aikaa kun autoa ei ollut kukaan ostanut ja lähteä road tripille Northlandin alueelle, jota ei oltu aiemmin keretty reissata. Uusi-Seelanti siirtyi muutama viikko sitten koronaviruksen suhteen Alert level 1, eli käytännössä normaaliin, joten uskaltaa taas liikkuakin. Fiilis oli hyvä, kun ajettiin toistamiseen pois Te Pukesta, meidän kotikylästä.
Meidän kahden ja puolen viikon mittaiseen road trippiin kuului rauhallisia aamuja ja heräämistä ilman herätyskelloa, ulkoilmasta nauttimista ja kävelyä, luolien ja vesiputousten tutkimista, hiekkadyynejä ja majakoita, perus turistina olemista ja ulkona syömistä. Nähdyt paikat oli hienoja, mutta huomasi kyllä, että on off season ja erityisesti koronavirus on tyhjentänyt paikat entisestään, kun uusia matkailijoita ei ole tullut.
Alkuun vähän jännitti onko autossa kylmä nukkua, kun Te Pukessa oli ollut jo aika viileä pidemmän aikaa. Pian huomasi, että Northlandissa, jossa pääosin oltiin, talvea ei voi Suomen mittapuulla kutsua talveksi, ennemminkin Suomen kevääksi tai kesäksi jopa. Northlandin alueella ilmasto on subtrooppinen ja tosiaan toisinkuin Suomessa, täällä pohjoisessa on lämpimämpi kuin etelässä.
Viimeiset kuukaudet ja koko tämä vuosi on kulunut tosi nopeasti. Viisumia meillä on jäljellä enää noin 10 viikkoa. Alunperin oltiin sovittu, että otetaan tavoitteeksi olla reissussa puoli vuotta, ja pian tuleekin jo vuosi täyteen, ja tässä kohtaa matkalaukkuelämää on takana jo yli kaksi vuotta.
Parasta tällä hetkellä ja kuluneen parin viikon aikana on ollut..
…loma ja se, ettei ole tarvinnut herätyskelloa
…vapaus ja huolettomuus, eikä tietoa mitä seuraava päivä tuo tullessaan
…pääosin lämmin ilma
…real fruit ice cream jäde jäätelökiskalta
…merimaisemat kävelyreiteillä
…aamu- ja ilta auringon kaunis valo
…matkaseura
…kukkivat kukat, luonto ja kauniit linnut
…”talvi”, joka tuntuu keväältä
…leirintäalueet merenrannalla
…ei tarvitse pelätä enää koronavirusta
…kirjojen lukeminen
…päivät alkoi pari viikkoa sitten sitten pitenemään ja päivänvaloa on pidempään
…sateenkaaret, joita on näkynyt lähes päivittäin…
Muutama päivä sitten, kun alettiin tosissaan miettiä, että mitäs sitten tehdään kun Northland alkoi olemaan nähty, alkoi tapahtumaan yhtäkkiä aika nopsaan asioita. Meidät kutsuttiin täydellisellä ajoituksella Te Pukeen pakkaamolle tekemään niin sanottua uudelleenpakkausta, ja päätettiin ottaa työ vastaan. Myös autolle löytyi yhtäkkiä paljon halukkaita ostajia ja päädyttiin Aucklandiin, jossa auto meni kaupaksi nopeasti. Tämän ansiosta päätettiin jäädä Aucklandiin hotelliin yhdeksi yöksi ja juhlistaa autokauppoja! Tuntui hassulta palata Aucklandiin, kun muistaa niin elävästi meidän ensimmäiset päivät siellä viime syyskuussa, kun ei tiedetty yhtään mihin ollaan lähdetty!
Matka Te Pukeen olikin pitkä. Bussimatka kesti viisi tuntia, matkalla oli joku onnettomuus ja päästiin aivan hullulla säkällä tuntemattoman kyydillä kotiin Taurangasta joka oli päätepysäkki. Paikallisbussit kun ei enää kulkenut ja seuraavana aamuna piti olla töissä.
Tänään oli sitten ensimmäinen työpäivä. Töitä on nyt aina maanantaista perjantaihin kahdeksasta neljään, eli niin sanotusti normaalit työajat pitkästä aikaa. Tuntui erittäin kevyeltä ainakin ensimmäinen päivä, verrattuna 11 tunnin päivään.
Nautitaan vielä loppuaika Uudesta Seelannista ja pian se kotiinpaluu lähenee..
Matka Uudessa Seelannissa on sujunut kaikin puolin hyvin ja mitään kauhean kamalaa ei ole sattunut. Pitkään reissuun kuuluu väkisinkin silti aina jotain huonoakin.. tässä meidän tähän astisen matkan surkeimpia hetkiä!
_______________
Ensimmäisinä päivinä maahan saavuttua Aucklandissa käveltiin meille tuttuun tapaan paljon, kun haluttiin nähdä kaikki mahdollinen. Oli varmaan kolmas päivä menossa, kun kämpille päästyä liian pitkän kävelyn jälkeen Aki valitteli pahaa oloa. Yhtäkkiä nousi kuume ja olo meni ihan karmeaksi. Aki nukkui loppupäivän ja mä pelkäsin vieressä, että jotain on pahasti vialla. Muutamassa päivässä olo oli onneksi taas normaali. Hyvä aloitus reissulle.
_______________
Se päivä kun saavuttiin ensimmäiselle kiivifarmille oli järkytys. Ei ollut entuudestaan kokemusta niin kutsutusta share housesta ja varsinkaan maalla jossain kiivikylässä. Kanoja pihalla, sisällä tuntemattomia ihmisiä krapulassa, vanhoja huonekaluja ja sotkuista joka puolella. Silloin mietittiin, että jos nyt edes viikko selvitään.. siihenkin tottui ja lopulta vietettiin farmilla kolme kuukautta.
_______________
Ostettiin innoissamme tämä nykyinen auto ja suositusten mukaan käytettiin se mekaanikolla ennen ostoa. Ei suurta vikaa tai syytä ettei olisi kunnossa, joten tehtiin kaupat, jes! Auto seisoi noin viikon, ennenkuin vietiin se taas mekaanikolle vielä uudestaan hoitamaan ne pikku jutut mitä piti huoltaa. Matkalla korjaamolle moottorin vikavalo syttyy ja mielessä käy vaan että ”voi @!#%!!”..
_______________
Oltiin tehty jo useampi monituntinen päivävaellus, kun päätettiin kävellä Ben Lomond Track Queenstownissa. Heti reitin alusta vibat oli vähän huonot ja lopulta noin kahden tunnin jälkeen, eli reilusti alle puolivälissä reittiä käännyttiin takaisin, kun aloin itkemään kesken matkan, sillä kyseinen kävely jostain syystä ahdisti mieltä sillä hetkellä niin, ettei enää pystynyt 😀
_______________
Meidän eka työnantaja kiivifarmilla oli välillä vähän mahdoton tyyppi – mukava ja huolehtivainen, mutta välillä sillä oli vähän mahdottomia juttuja. Kerran oltiin vaan lyhyellä kävelyllä tienvarressa, kun hän ajoi autolla ohi, pysähtyi ja nappasi meidät auton kyytiin ja sanoi vievänsä keskustaan. Ajateltiin että no miksei, ehkä se vie meidät syömään. Lopulta hän jätti meidät kyydistä, varmisti onko meillä rahaa lounaaseen ja käski soittaa kun halutaan takaisin, moi moi! Ihan kiva, mutta ei me ikinä haluttu keskustaan ja haluttiin heti takaisin kämpille, joten käveltiin tien vartta ainakin tunnin verran takaisin farmille. Asia ei enää tullut puheeksi kun hän meidät näki takaisin farmilla.
_______________
Sandflyt eli pikkukärpäsen näköiset purevat ötökät on ollut iso riesa eteläsaarella. Jostain syystä ei ostettu myrkkyä ja yhtenä kertana muistan meidän hellepäivänä kokkailleen pitkiin vaatteisiin ja huppuihin vuorautuneena, kun kyseisiä örkkejä hyökkäsi järkyttävä määrä kimppuun heti autosta poistuessa.
_______________
Kaikourassa meidät heitettiin ekana iltana leirintöalueelta pois, sillä tarkastaja ei ollut tyytyväinen, että meidän matka wc:tä ei voi käyttää auton sisässä (kukaan ei käytä niitä juurikaan paitsi isommissa pakettiautoissa). Pimeässä illassa hämmentyneenä lähdettiin suunnistamaan toiselle leirintäalueelle. Tässä toisessa paikassa ei sitten ollut yleistä vessaa, joten toisena iltana kun muitakin oli paikalla, piti lähteä autolla vessaan. Pimeässä matka autolta vessalle oli kun kauhuleffasta, lepakot vilisi puussa ja ihan jalkojen juuressa joku villieläin valmistautui hyökkäämään!
_______________
Ekalla reissulla joka tehtiin autolla, oli kaikki tosi uutta, etenkin leirintäalueet. Yhtenä yönä yövyttiin pienen kylän keskustan parkkipaikalla. Alkuillasta parkkikselle ilmaantui kaksi epäilyttävää tyyppiä kävellen ja pian kolmas autolla. Epäiltiin ties mitä ja kauhuissaan kytättiin ikkunasta niiden toimintaa. Yöllä vielä heräsin yhtäkkiä ja katsoin ikkunasta, enkä muistanut yhtään missä ollaan. Aamulla herättiin elossa ja kaikki hyvin.
_______________
Yksi karmiva kauhunhetki oli unissani vähän sen jälkeen kun oli alotettu työt kiivipakkaamolla. Näin unta, jossa olin itse liukuhihnalla jotenkin jumissa. Kiivilaatikoita tuli vaan enkä päässyt pois. Unissani ääneen käskin Akia, että ”AKI, pakkaa niitä kiivejä”, kunnes heräsin Akin rauhoitellessa, ihan hiestä märkänä, kyyneleet silmissä ja sydän tuhatta ja sataa hakaten.. eikä ollut ainut kerta kun oltiin ”yövuorossa” töissä unissaan.
_______________
Toivotaan, ettei loppumatkaankaan tule muita kovin pahoja yllätyksiä! Ihanaa juhannusviikkoa Suomeen<3
Useimmiten matkoja suunnitellessa suurimmat kysymyset ovat aika ja raha. Olisi kiva tehdä pitkiä lomareissuja, mutta saako töistä lomaa tai miten rahoittaa vaikka usean kuukauden matka kohteessa joka ei ole halvimmasta päästä.. Työntekoon ulkomailla on monen monta vaihtoehtoa, joista itse on tullut koitettua muutamaa erilaista. Kaikki kokemukset on ollut keskenään todella erilaisia ja ajattelinkin kirjoittaa kolmen postauksen sarjan jossa avaan näitä kokemuksia sen osalta miten prosessi eteni ja mikä oli mielipide kokemuksesta loppujen lopuksi. Ensimmäisenä vuorossa au pair vuosi Bostonissa USA:ssa.
Olin haaveillut jo pitkään Amerikkaan pääsystä ja lukenut au pairin työstä. Vähän arkana alle parikymppisenä tämä ajatus aina vaan jäi ja jäi, vaikka olin käynyt jo infotilaisuudessakin kuuntelemassa käytännön asioista ja mitä tällainen vuosi todella tarkoittaa. Useiden vuosien jälkeen veljeni sai vihdoin kannustettua lähtemään rohkeasti kun siitä taas haaveilin ääneen. Au pairiksi USA:han tarvitaan oikeanlainen viisumi ja matkaan voi lähteä au pair järjestön kautta. Itse valitsin Cultural Care nimisen järjestön.
Kaikki alkaa sillä, että käydään infotilaisuudessa ja samalla henkilökohtaisessa haastattelussa, jossa ainakin tuolloin kyseltiin miksi haluaa lähteä, miten viettäisi päivää lasten kanssa ja muita vastaanvanlaisia kysymyksiä. Osa haastattelusta tehtiin englanniksi, mutta mitään täydellistä englanninkielen taitoa ei odotettu vaan varmistettiin, että kommunikointi luonnistuu vaikka kehittymisvaraa vielä olisi. Itse tilaisuus ei ollut pitkä eikä haastava, tietty jännitti kuitenkin. Cultural Care hyväksyy kaikki hakijat, ellei ole jotakin suurempaa syytä kuten rikosrekisterimerkintä tai muuta vastaavaa. Muut kriteerit jotka hakijan tulee täyttää ovat:
— Ikä 18-26v
— Vähintään 200 tuntia lastenhoitokokemusta
— On suorittanut lukion tai vastaavan koulutuksen
— Hakijalla tulee olla ajokortti
— Hakija on terve
— Puhdas rikosrekisteri
— Voit sitoutua 12 kuukauden ajaksi
Infotilaisuuden jälkeen aletaan täyttämään au pair profiilia Cultural Caren sivuilla, joka tulee näkymään hakemuksena host perheille. Profiilissa kerrotaan perustiedot, kuka ja millainen henkilö hakija on, lisätään kuvia itsestä ja kerrotaan millaista lastenhoitokokemusta on. Tärkeä osa hakemusta ja profiilia joka luodaan host perheille on henkilökohtainen kirje hakijalta. Tähän kannataa panostaa, ja kirjoittaa omannnäköinen kirje, omin sanoin.
Ja hei, mikäli sinulla ei ole lastenhoitokokemusta, johon luetaan siis lastenhoito, lasten harrastustoiminnan valmennus, kerhon vetäjänä toimiminen tai vaikka lastentarhan opettajan kokemus, ei silti tarvitse hylätä ajatusta lähdöstä. Itselläni ei ollut kokemusta ennestään, sillä lähipiirissä ei vaan ikinä ollut tilannetta, että olisi tarvinnut hoitaa jonkun lasta 200 tunnin edestä. Koska kovasti halusin silti lähteä, otin yhteyttä eri päiväkoteihin ja kysyin, voisinko tulla palkattomaan ”harjoitteluun”, jotta saisin tämän 200 tunnin rajan täyteen. Löysin lopulta päiväkodin, jossa vietin noin kuukauden ja vielä sen kautta lisätyöksi perheen joilla kävin erikseen hoitamassa lapsia.
Muuta mitä tarvitset profiilia varten on:
— Kolme suosituskirjettä muilta kuin perheenjäseniltä
— Lääkärintodistus
— Rikosrekisteriote
— Kopiot koulutodistuksesta
Kun olet saanut kaikki profiilin osat tehtyä, alkaa Cultural Caren tiimi etsimään sinulle sopivaa perhettä. Lopulta kun sopiva perhe löytyy on aika olla puhelimitse heihin yhteydessä. Tämä vasta jännittävää olikin. Itse soitin perheen kanssa muutaman kerran Skypepuhelun ennen matkaan lähtöä.
Välissä sovitaan käytännön asiat ja pian koittaakin se päivä kun on aika lähteä lentokentälle ja kohti Cultural Caren training schoolia, jossa vietettiin ensimmäiset muutama päivää valmistautuen tulevaan ja pääsee tutustumaan mahdollisesti samalle alueelle tuleviin au paireihin.
Tästä eteenpäin tarinoita ja uusia kokemuksia tulikin loputtoman paljon. Kaikenkaikkiaan kokemuksena au pair vuosi oli aivan mieletön. Cultural Caren kanssa lähtö oli helppo ja turvallinen vaihtoehto. Yksin ulkomaille lähtö on useimmille aika iso kynnys, kuten oli itsellenikin, mutta au pairina asut host perheesi luona, joten et ole ihan oman onnesi nojassa vaan he ovat tukena ja turvana. Järjestö itsessään pitää jokaisella alueella kuukausittaisia pakollisia tapaamisia, jossa varmistellaan että kaikilla on kaikki hyvin, tehdään jotain kivaa yhdessä ja näin on myös mahdollista tavata saman alueen muita au paireja. Näin ei ole pelkoa siitä, että jäisi yksin!
Lapsien kanssa kaikki meni yleisesti tosi hyvin ja meillä oli hauskaa yhdessä. Vanhempi lapsi oli välillä melko päättäväinen omien ajatustensa kanssa ja se aiheutti toisinaan haastavia tilanteita, mutta näitäkin puitiin yhdessä host äidin kanssa ja pyrittiin keksimään yhdessä ratkaisuja asioihin. Vuodessa oppi itse yhtä sun toista, ja samalla oli mahtavaa seurata lasten kasvua. Vanhempien kanssa tultiin tosi hyvin toimeen myöskin ja koti oli viihtyisä.
Au pairina olon plussia ja miinuksia…
+ Turvallinen ja edullinen tapa lähteä USA:han
+ Viikottainen palkka 195,75$ ja vuodessa 500$ opiskeluun
+ Mahdollisuus tutustua kulttuuriin paikallisen perheen elämän kautta
+ Mahdollisuus matkustaa niin mahdollisten lomien kuin viisumin tarjoaman viimeisen ns. matkustuskuukauden aikana
— Sinun ja perheen todellisesta yhteensopivuudesta ei voi tietää kuin vasta paikanpäällä
— Aikuiselle omillaan asuvalle tämä on tavallaan muutto takaisin ”vanhempien” luo
— Vuodeksi sitoutuminen on pitkä aika
Jokainen host perhe on tietenkin erilainen ja au pairin arki saattaa toisessa perheessä olla aika erilaista kun taas toisessa. Tähän vaikuttaa esimerkiksi lasten lukumäärä ja ikä – vauvat ovat kotona koko ajan kun taas kouluikäiset koulussa ison osan päivästä. Työaika on aina maksimissaan 45 tuntia viikossa. Toiset perheet voivat haluta au pairin työskentelevän viikonloppuisin kun taas toisilla vai olla viikonloput aina vapaana. Ehkäpä toinen perhe ottaa sinut mukaan lomamatkalleen kun toinen perhe jättää sinut lomailemaan heidän poissaollessaan.. eroavaisuuksia on monia.
Muutama asia mitä kannattaa ottaa huomioon kun miettii lähtöä USA:han au pairiksi.. Ikäraja baareihin ja alkoholiin on 21. Vaikka pääasiallinen syy lähtöön ei olisikaan biletys, on tämä silti hyvä muistaa. Ehkä host perhettä valitessa mielessä saattaa olla ajatus, kuinka unelma olisi päästä vaikkapa Kalifornian aurinkoon tai hulppeaan kotiin varakkaaseen perheeseen. Tässä kannattaa kuitenkin pitää mieli todella avoinna ja antaa enemmän painoarvoa sille, millaiselta perhe vaikuttaa ja mitä toivoisit isäntäperheeltä ja jättää toissijaiseksi sijainti. Suurella todennäköisyydellä sinne unelmakohteeseen on aikaa matkustaan vuoden aikana jokatapauksessa.
Au pair vuosi Cultural Caren kautta on maksullinen, tällä hetkellä hinta on 1450€. Hinta sisältää vakuutuksen, lennot, muutaman päivän mittaisen training schoolin sekä ympärivuorokautisen tuen järjestön kautta. Au pairiksi voi lähteä moneen muuhunkin maahan Eurooppaan tai sen ulkopuolelle, ja maakohtaisia eroja löytyy hinnoista. Kaikki tarkat tiedot löytyy Cultural Caren nettisivuilta.
Verrattuna call centerissä työskentelyyn Espanjassa ja Working holiday viisumilla työskentelyyn Uudessa Seelannissa tämä kokemus vaati enemmän vastuuta ja siinä joutui luopumaan omillaan asumisen yksityisyydestä. Au pairina ollaan vastuussa lapsista, asutaan perheen luona ja useimmiten on velvollinen kertomaan menoistansa, toisinaan työiltoina saattaa olla jopa kotiintuloaika. Työskentely lasten kanssa tietty opettaa paljon asioita, joten pelkästään sen osalta vuosi antoi omalla tavallaan erilaista kokemusta. Espanjassa asumiseen verrattuna taas USA:n ollessa kauempana ja kalliimpi matkakohde oli perheen ja ystävien näkeminen haastavampaa. Au pairina arjessa oli lasten takia tietyt rutiinit ja aikataulut, kun taas working holiday viisumilla Uudessa Seelannissa oma kokemus on ollut sellainen, että eletään päivä kerrallaan ja suunnitelmat voi muuttua hetkessä miten sattuu. Mielestäni au pair vuosi oli hyvä vaihtoehto ensimmäiseksi ulkomailla työskentelyksi, sillä tulot on taattu ja perhe sekä järjestö on tukena avun tarpeessa 🙂 Vaikka jännittäisi niin kannattaa silti lähteä!
Meidän aika Uudessa Seelannissa on pitänyt sisällään vuorotellen lomaa ja työntekoa, sitten taas lomaa ja uudelleen työntekoa. Koko täällä kuluneen yhdeksän kuukauden aikana viikonpäivillä ei ole ollut mitään merkitystä, töissä tai lomalla ollessa maanantai on ollut ihan yhtä perjantain kanssa ja viikonloppuja ei ole odotettu niinkuin ennen, mikä on ollut mukavaa vaihtelua. Vapaa töistä on sitten kun se on ja lomalla tietty parasta on kun ei edes tiedä mikä viikonpäivä on menossa. Viimeiset noin kolme kuukautta on päivät mennyt vapaapäiviä lukuunottamatta aikalailla saman kaavan mukaan kiivipakkaamolla. Näin sujui meidän päivä eilen:
Torstai 4.6.2020
6.20 Herätys – kello soi jo 6.00, mutta torkutetaan vartti.. ja siitä vielä toiset viis minuuttia. Eilen oli vapaapäivä joten tänäkin aamuna tekis mieli jäädä nukkumaan. Aamiaisen tekoon, puuro ja kahvi on työaamujen vakio.
6.45 Työvaatteet päälle, työkassin pakkaus ja viimeiset aamutoimet.
7.05 Autolle ja töihin. Ajomatka töihin kestää vaan muutaman minuutin. Voisi muuten kävellä, mutta työpäivän pituuden vuoksi se on liikaa, varsinkin illalla..
7.30 Työpisteellä. Pakkaamolla on pitkä liukuhihna, josta tipahtelee joka linjaan tietyn kokoisia kiivejä. Saadaan valita omat paikat linjastolta, josta pakataan kiivit laatikoihin. Suunnataan omaksi vakkariksi muodostuneille paikoille, vakkari työparin viereen.
10.00 Kahvitauko 15 minuuttia. Työpaikka tarjosi tänään aamiaisen, kun taas tuli yksi miljoona pakattuja laatikoita täyteen. Koko kauden aikana meidän pakkaamolla pakataan noin kuusi miljoonaa laatikollista kiivejä. Pomo pitää tauon päätteeksi päivittäisen pikapalaverin ja kertoo edellispäivän pakkausmäärät, turvallisuusohjeita ja onko seuraavana päivänä töitä.
10.15 Työpisteelle.. liukuhihna käyntiin. Mut ja työpari siirretään pakkaamaan toisen kokoisia kiivejä.
12.45 Lounastauko 30 minuuttia. Kotoa tuotu ruoka + extra lautanen ekalla tauolla ollutta aamiaista. Työpaikalta saa myös ostettua ruokaa, mutta tehdään aina omat kotona.
15.45 Kahvitauko 15 minuuttia.
16.00 Työpisteelle. Toivotaan, että meidät siirrettäisiin toiseen linjaan, jossa pakkaaminen on hitaampaa, mutta tässä taidetaan pysyä loppuaika.
18.30 Työpäivä ohi, äkkiä kotiin.
18.45 Kotona. Ruokaa! Valmiina odottaa eilen tehty ruoka. Koska päivät on pitkiä, kokkaillaan isoja annoksia, jotta ei tarvitse tehdä joka päivä uutta ruokaa. Sitten vielä seuraavan päivän eväiden teko.
19.15 Suihkuun ja sitten sänkyyn lukemaan uutta kirjaa ja selaamaan päivän juttuja puhelimesta.
20.45 Vielä pitää syödä, iltapalana avokadoleipiä.
365 days adventures 